Kiven kieli

Teksti: Professori Terho Itkonen
Terho Itkonen (1933-1998) oli Helsingin yliopiston suomen kielen professori,  suomen kielen tutkija ja kirjailija. Itkonen kirjoitti lukuisia kielenhuoltoa käsitteleviä artikkeleita sekä kirjoja, joista tunnetuin on Kieliopas (Kirjayhtymä/1982). Itkonen oli myös Suomen Akatemian kielilautakunnan puheenjohtaja sekä Virittäjän päätoimittaja. Lisäksi hän toimi  Euroopan kielikartaston toimituskunnan varapuheenjohtajana sekä Suomen osuuden toimittajana. Itkonen on nimetty Greifswaldin yliopiston kunniatohtoriksi.


Aleksis Kiven kieli – Kivi nojasi Nurmijärven murteeseen

Nurmijärvi, Johan Edwin Nieminen Mattilan talosta Nurmijärven kirkonkylästä lehmän vetämässä reessä talvella, 1920-luku.

“Ja kun nurmijärveläinen ajelee huvia vaikka pyörällä tai autollakin, hän liukuu sillä kuten millä tahansa kulkuneuvolla.” Nurmijärveläinen Johan Edwin Nieminen Mattilan talosta lähdössä liukuun lehmän vetämässä reessä talvella 1920-luvulla. Kuva: Nurmijärven museo.

 

Olen joskus kuullut arveltavan, että Aleksis Kivi kirjoitti yleiskieltä, jota enintään voivat sävyttää pitkin länsimurteita yleiset murteellisuudet, ani harvoin Kiven varsinaisen äidinkielen eli Nurmijärven murteen sanat. Olisiko niin?

E. A. Saarimaa tutki jo 1910-luvulla asiaa itse paikalla, Nurmijärven Palojoella eli Paloonkylässä, ja selvittelyn päätulokset löytyvät hänen kirjasestaan “Selityksiä Aleksis Kiven teoksiin”. Siinä tosin harvoin mainitaan, että jokin oudon tuntuinen sana on juuri nurmijärveläistä. Silti saa sen vaikutelman, että enimmät Saarimaan selittämät sanat ovat ahdasalueisia murteellisuuksia, eivät ainakaan yleisiä länsisuomalaisuuksia.

Tarkemmin Saarimaa on esittänyt asiat tuhatsivuisessa käsikirjoituksessaan “Aleksis Kiven sanakirja”, joka tosin hänen kuollessaan 1966 jäi joissakin suhteissa keskeneräiseksi. Siinä hän merkitsee kaikki toteamansa nurmijärveläisyydet, ja niitä riittää. Useimmat eivät tietenkään rajoitu pelkkään Nurmijärven murteeseen. Harvat suomen sanat yleensäkään ovat yhden pitäjän omaisuutta; lähes kaikki tunnetaan suppeammalta tai laajemmalta alueelta naapuripitäjistäkin.

Kun nyt luettelen pikku kimpun Seitsemän veljeksen nurmijärveläisyyksiä, ne itse asiassa ovat yleensä laajempialueisia uusmaalaisuuksia tai etelähämäläisyyksiä, eivät kuitenkaan yleislänsisuomalaisuuksia.

“Mutta minun sydämeni ei istu, vaan loiskii ja riehuu kuin pakana ” (Juhanin repliikki). Nurmijärvellä loiskiminen merkitsee hyppäämistä.

“- – te näitte kuinka hän lierutti tämän otsa-vihkoni etusormensa ympäri” (samoin Juhani). Nurmijärvellä lieruttaa = pyörittää, kiertää.

“Hän huuteli huikeasti, ja metsä kaikui, riihi lakealla loutilla kaikui”. Loutti tai louti on suppea-alainen uusmaalaisuus, ruotsalainen lainasana, joka merkitsee kylän savenottopaikkaa.

“Sanoppas, lapseni, mun suvenihanaiseni, sano: etkä tahtoisi täältä purjehtia rauhan ikisatamaan pois – -?”(Vuohenkalman Anna-emännän puhelua lapselleen). Tätä runollisen kuulasta puhuttelua voisi luulla Kiven luomaksi. Itse asiassa suvenihanainen on vanha nurmijärveläinen ja länsiuusmaalainen sinivuokon nimitys, jonka Kivi on varmavaistoisesti siirtänyt kuvalliseen käyttöön.

Nämä olivat vähäisiä näytteitä; nurmijärveläisyyksiksi Saarimaa merkitsee kaikkiaan toistatuhatta Kiven sanaa. Silti nurmijärveläistä puhetta kuunnellessaan panee merkille, että luettelo ei ole täydellinen. Nurmijärveläiset pojannulikat kimpustavat (= painivat) yhä keskenään. Ja kun nurmijärveläinen ajelee huvia vaikka pyörällä tai autollakin, hän liukuu sillä kuten millä tahansa kulkuneuvolla.

Näitä sanoja Kivikin käyttelee, mutta Saarimaalta puuttuu viittaus niiden nurmijärveläisyyteen.

Entä mistä Kivi on saanut sen tunturivuoren, josta Juhani laulaa kajauttaa: “Mitä minä huolin, veitikka nuori, jolla on rinta kuin Tunturivuori?” Tuskin muualta kuin metsästys- ja samoilumailtaan Raalan kartanon alueelta. Siellä seisoo Tunturivuori, yksi Nurmijärven korkeimmista vuorista, Vantaan varressa ylväänä yhä nykyään.

Kun siis tämmöisiä yhä löytyi, tein takavuosina pikku kokeen. Kävin kolmisenkymmentä Kiven sivua läpi Tuusulan Nahkelassa, jonka kieli ainakin sanastoltaan on samaa kuin naapurikylän, Nurmijärven Palojoen.

Noilla sivuilla Saarimaa viittaa yhteensä 30 sanan nurmijärveläisyyteen. Kokeessani niitä löytyi parikymmentä lisää.

Tarkassa tutkimuksessa kai ilmenisi, että kotimurteestaan Kivi on omaksunut puolisentoistatuhatta sanaansa. Kiven koko tuotannossa on 13–14 000 eri sanaa; nurmijärveläisyyksiä olisi siis toistakymmentä prosenttia. Kun ne kuitenkin ikään kuin häipyvät muun sanastoaineksen sekaan, syynä on se, että Kivi on kotimurteensa sanoja käytellyt enimmäkseen vain kerran tai pari, harkittuun tyylin sävytykseen. Hän ei ole halunnut kyllästää kirjojaan murresanoilla, vaan on kevyesti tyylitellyt niillä ilmaisuaan ja antanut niillä paikallisväriä varsinkin Seitsemälle veljekselle ja Nummisuutareille samaan nerokkaaseen tapaan kuin myöhemmin Aho, Sillanpää, Linna kotiseutupohjaisissa romaaneissaan. Sanaesiintymiä Kivellä on kaikkiaan noin 300 000; monen monet taajaan esiintyvät tavalliset sanat lohkaisevat tuosta määrästä valtaosan.


Pakina on julkaistu alun perin Helsingin Sanomien kielikolkka-nurkkauksessa (1983-1984) sekä teoksessa Itkonen, Terho: Selvää suomea, Kirjayhtymä/1985