Elämäkerta

Miksi Aleksis Kivi on tärkeä? Elämäkerta Mitä Aleksis Kivi kirjoitti? Aleksis Kiven mukaan nimettyä Tehtäviä

Lapsuus

Kuva: Susanna Kovanen

Aleksis Kiven syntymäkoti Nurmijärven Palojoella. Aleksiksen kotitalo oli ajan mittapuun mukaan melko iso. Nykyään Kiven syntymäkoti toimii  museona. Kuva: Susanna Kovanen

Aleksis Stenvall syntyi 10.10.1834 Nurmijärvellä Palojoen kylässä. 1860-luvulla hän otti käyttöön taiteilijanimen A. Kivi.

Aleksiksen äiti Annastiina oli sepän tytär ja isä Erik oli ammatiltaan räätäli. He olivat kumpikin lukutaitoisia, mikä oli tuohon aikaan etenkin naisten kohdalla harvinaista. Nuorena Helsingissä asunut Erik-isä puhui suomen lisäksi ruotsia ja tunsi lakiasioita. Siksi hän pystyi auttamaan muita kyläläisiä virallisten asioiden hoidossa.

Erik Stenvallille kuuluneita räätälin tarvikkeita. Kuva: Susanna Kovanen

Aleksiksella oli kolme isoveljeä ja pikkusisko Agnes, joka kuoli 13-vuotiaana. Veljet Juhani, Emmanuel ja Albert joutuivat opettelemaan räätälintöitä jo nuorina toisin kuin Aleksis, joka oli taitava metsästäjä. Tämän vuoksi isä kai antoi pojan käyttää niin paljon aikaansa metsissä kuljeskeluun. Kotiin tuodut saaliseläimet päätyivät ruokapöytään. Kiven myöhemmissä kirjoituksissa näkyy, että hän tunsi suomalaisen luonnon syvällisesti.

Lapset eivät yleensä väittäneet vanhempiensa tahtoa vastaan. Aleksiksen kerrotaan kuitenkin sanoneen isälleen, joka kehotti tarttumaan ompelutyöhön: ”Em mä ruve neulomaan. Alperttikin, iso mies, saa pöydän nurkalla keikkua, vaikka kelpaisi paremmin sepäksi tai kuokkamieheksi”.

Kuva

Aleksis Kiven syntymäkodin tupa. Kuva: Susanna Kovanen

Aleksiksen töihin kuului lehmien paimentaminen. Hän vei karjan aamulla laiduntamaan kylää ympäröiviin metsiin ja toi sen illalla takaisin kotiin. Paimen vahti, että lehmät pysyivät turvassa ja söivät oikeasta paikasta. Nuoret paimenet kulkivat metsissä usein yhdessä, sillä näin heillä oli toisistaan seuraa ja turvaa.

Kotiseutu

Kiven lapsuudessa Palojoki oli ajan mittapuun mukaan suuri ja vilkas maalaiskylä, jossa asui 200-300 henkilöä. Suurin osa kylän asukkaista sai elantonsa maanviljelystöistä. Seppä, räätäli ja suutari olivat käsityöläisiä ja tulivat arvojärjestyksessä heti maatilojen omistajien eli talollisten jälkeen. Kylässä asui myös joukko maatalouden työväkeä ja mökkiläisiä.

Käsityöläisperheen keittiö. Kaksi naista kehräämässä ikkunan edessä. Vasemmalla liesi, oikealla kaappi ja astiahyllykkö. Kattovartaassa leipiä. Maalaus vuodelta 1872. Kuva: Åkerblom Rudolf/ Helsingin kaupunginmuseo, CC BY 4.0

Maantie toi Palojoelle kaikenlaisia kulkijoita ja heidän mukanaan kulkivat myös uutiset ja tarinat iltojen huviksi. Aleksiksen kerrotaan kuunnelleen jutunkertojia mielellään. Parhaat tarinat kertoi isoisä Anders Stenvall, joka oli nuorena seilannut maailman meriä. Jotkin tarinat siirtyivät myöhemmin osaksi Aleksiksen kirjoja. Esimerkiksi romaanissa Seitsemän veljestä pojat kertovat toisilleen paljon paikalliseen kansanperinteeseen kuuluvia juttuja.

Nuoren Aleksiksen rakkaimpiin leikkipaikkoihin kuului kodin vierestä nouseva jyrkkä ja kallioinen mäki, jonka hän nimesi Raamatun kertomusten mukaan Taaborinvuoreksi. Se nimi paikalla on vielä nykyäänkin.

Taaborinvuorella lapset leikkivät esimerkiksi kirkonmenoja. Leikkikirkko rakennettiin kivistä ja virsikirjat tehtiin tuohesta. Leikin parhaat roolit olivat papilla ja lukkarilla, muut saivat olla kirkkokansaa ja veisata virsiä. Aleksis oli usein pappina, sillä hän keksi parhaat saarnat. Niissä yhdistyivät oikeassa kirkossa kuullut asiat ja lasten oma maailma. Taaborinvuorella oli myös kylän yhteinen keinu, huissa.

Kiven lapsuus Nurmijärven Palojoella oli onnellista aikaa. Hän leikki, kulki paljon luonnossa ja kuunteli aikuisten kertomia tarinoita. Myöhemmin Kivi käytti kotikylänsä rakkaista maisemista saamiaan vaikutteita teostensa maailmassa.

Kiertokoulussa

Aleksis Kiven Seitsemän veljestä lukkarin koulussa, 1950-luku, seinämaalaus. Kuva: Nurmijärven museo

Aleksis aloitti koulunsa kiertokoulussa, joka oli nimensä mukaisesti kiertävä koulu. Opettaja eli koulumestari asettui muutamaksi viikoksi jonkin isomman maalaistalon tupaan opettamaan kylän lapsia ja lähti sitten seuraavaan kylään.

Koulussa opetettiin pääasiassa lukemista, uskontoa ja virrenveisuuta. Koulua pidettiin yhdessä paikassa 17–30 päivää. Vain harva oppi siinä ajassa lukemaan, mutta koulua sai jatkaa kun opettaja seuraavan kerran tuli kylään.

Suurin osa maalaislapsista ei käynyt muita kouluja. Riittämätön kielitaito ja varallisuuden puute olivat monille isoja esteitä. Monen mielestä koulunkäynti oli turhaa hienostelua. Maataloustöissä tai käsityöläisammateissa ei kirjaviisautta tarvittu.

Aleksiksen lapsuudessa Nurmijärven koulumestarina toimi Malakias Costiander. Aleksis kävi ensimmäisen kerran Costianderin koulua 6-vuotiaana. Seuraavan kerran hän oli koulussa 11-vuotiaana. Silloin hän oli jo parhaimpien lukijoiden joukossa.

Kouluissa oli kova kuri ja myös keppiä ja vitsaa käytettiin kurinpitoon. Nurmijärven koulumestarikin rankaisi metelöiviä lapsia joskus paukauttamalla näiden päät yhteen niin, että kuului moksahdus. Oppilaita ei turhaan kannustettu, vaan opettaja saattoi kirjoittaa arviointiin: ”tyhjä pää”, ”kauhea” tai ”mökelö”. Seitsemän veljeksen lukkarinkoulu sai epäilemättä väriä Aleksiksen omista koulumuistoista.

Kouluun Helsinkiin

Puupiirros Rudolf Åkerblomin mukaan Ukko Granbergin koulusta Helsingin Katajanokalla. Kuva: Nurmijärven museo

Lahjakas Aleksis lähetettiin 12-vuotiaana kouluun Helsinkiin. Sieltä oli hankittava vuokra-asunto ja ruoka. Myös kouluvälineet ja opetus maksoivat. Äiti toivoi, että Aleksiksesta tulisi pappi, sillä se oli hienoin ammatti, jonka äiti tiesi.

Aluksi Aleksis meni Ukko Granbergin valmistavaan kouluun ja opiskeli ruotsin kieltä, sillä kaikki opinnot piti suorittaa ruotsiksi.

Aleksis oppi ruotsin kielen hyvin ja siirtyi seuraavana vuonna ala-alkeiskouluun ja sitä seuraavana vuonna yläalkeiskouluun.

Aleksis opiskeli yläalkeiskoulussa vuosina 1848–1852, mutta koulussa ei kuitenkaan ollut kovin helppoa. Suurin osa oppilaista oli kaupunkilaispoikia, joilla oli enemmän rahaa ja ruokaa sekä paremmat vaatteet kuin Aleksiksella. He kutsuivat Aleksista nimellä ”Finnkuleks” (suomalaisnulikka). Koulutyön ohella Aleksis kirjoitti runoja. Loma-ajat Aleksis vietti kotona Nurmijärvellä, missä hän nautti metsästysretkistä ja rauhallisesta elämänmenosta.

Vähitellen Aleksiksella tuli koulua kohtaan niin suuri kammo, ettei hän halunnut enää mennä sinne.  Aleksis jatkoi kirjallisia töitään ja opiskeli kouluaineita yksityisesti.

Aleksis kirjoitti 1850-luvulla runoja ja näytelmiä sekä ruotsiksi että suomeksi. Eräs opettaja luki hänen kirjoittamansa ruotsinkielisen näytelmätekstin ja piti sitä hyvänä. Hän antoi Aleksikselle 30 ruplaa rahaa ja kehotti kirjoittamaan suomeksi.

Aleksis pääsi ylioppilaaksi 23-vuotiaana vuonna 1857.

Yliopisto-opintoja ja kirjoitustöitä

Aleksanterin yliopisto (Helsingin yliopisto) 1860-luvulla. Kuvan etualalla vuokra-ajureita. Kuva: Helsingin kaupunginmuseo/ Hårdh Carl Adolf. CC BY 4.0

Aleksis kirjoittautui Helsingin yliopistoon vuonna 1859. Hän ei enää suunnitellut ryhtyvänsä papiksi, vaan haaveili kirjailijan ammatista. Hän opiskeli historiallis-kielitieteellisellä osastolla ja kuunteli luentoja muun muassa Shakespearen draamoista ja Kalevalasta.

1850-luvulla oli voimassa sensuuriasetus, jonka mukaan suomeksi sai julkaista vain uskonnollista ja taloutta edistävää kirjallisuutta. Kun asetus purettiin vuonna 1860, julkaistiin Kiven ensimmäiset runot ”Unelma” ja ”Kaunisnummella”.

Aleksiksen opinnot etenivät hitaasti. Rahaa oli vähän ja kirjoitustyöt täyttivät mielen. Hän alkoi kuitenkin saada kirjoituksistaan myös kiitosta. Eriika-novelli sai vuonna 1859 yliopiston historiallis-kielitieteellisen osaston 25 ruplan kehotuspalkinnon, ja Kullervo-näytelmä seuraavana vuonna Suomen Kirjallisuuden Seuran 150 hopearuplan palkinnon.

Eriika-novellin saama kehotuspalkinto 25 ruplaa vastaa nykyrahaksi muutettuna noin 400 euroa. Kullervo-näytelmän saama 150 hopearuplaa on nykyrahassa noin 2 500 euroa. Laskuissa on käytetty apuna Suomen pankin Rahamuseon rahanarvolaskuria. Suomen markka tuli ruplien rinnalle vuonna 1860, jolloin yksi rupla vastasi neljää markkaa.

Vuonna 1863 Kivi muutti Siuntioon ja asui vuosia mamselli Charlotta Lönnqvistin omistamassa Fanjunkarsin torpassa.

Uusi Fanjunkars Siuntiossa. Kuva: Susanna Kovanen

Alkuperäinen Fanjunkarsin torppa on tuhoutunut. Tilalle on rakennettu entisen kaltainen Uusi Fanjunkars (kuvassa). Kuva: Susanna Kovanen

Kivi kirjoitti Siuntiossa runoja, näytelmiä sekä Seitsemän veljestä -romaania.

Vuonna 1865 Kivi lopetti yliopisto-opinnot kokonaan. Samana vuonna näytelmä Nummisuutarit sai 2 500 markan (nykyrahassa noin 8 500 euroa) valtionpalkinnon. Kivi jatkoi Seitsemän veljeksen kirjoittamista uudella innolla. Kukaan ei ollut aikaisemmin kirjoittanut suomen kielellä kokonaista romaania.

Vuonna 1870 SKS julkaisi Seitsemän veljestä neljänä erillisenä vihkona. Teos sai murskaavan arvostelun. Kriitikoista kärkkäin oli August Ahlqvist. Hän oli suomen kielen ja kirjallisuuden professori, joka kirjoitti itsekin suomenkielisiä runoja. Hänen sanoillaan oli painoarvoa ja sen vuoksi nekään, jotka pitivät kirjasta, eivät ryhtyneet puolustamaan sitä. Teos vedettiin pois myynnistä ja julkaistiin yksiosaisena vasta 1873.

Kivestä ei tullut pappia eikä maisteria, mutta opiskelu oli antanut hänelle paljon hyödyllisiä tietoja ja taitoja. Monista opiskelutovereista ja opettajista oli tullut ystäviä ja tukijoita. Kaikki tämä kannusti ja auttoi Kiveä hänen haaveensa toteutumisessa. Lahjakkuutensa, mutta myös opiskelun ja kovan harjoittelun ansiosta Aleksis Stenvallista tuli ensimmäinen suomenkielinen ammattikirjailija Aleksis Kivi.

Viimeiset vuodet

Seitsemän veljeksen saama raju arvostelu mursi Aleksis Kiven terveyden lopullisesti. Hän masentui, käytti liikaa alkoholia ja heikkeni myös fyysisesti. Lopulta hän päätyi hoitoon Lapinlahden mielisairaalaan.

Käytössä olleet hoitomenetelmät olivat kehittymättömiä ja hyvin harva parani. Sairaalan ylilääkäri totesi, ettei Aleksiskaan tule sairaalassa terveemmäksi, joten häntä ei kannata pitää siellä ollenkaan. Aleksiksen veli Albert Stenvall lupasi ottaa sairaan veljensä luokseen asumaan.

tuusula1

Albert Stenvallin mökki on nykyään kotimuseo. Kuva: Susanna Kovanen

Maaliskuussa 1872 Kivi muutti Tuusulanjärven rannalle veljensä Albertin mökkiin. Kotikunta Nurmijärvi maksoi Albertille korvausta sairaan veljen hoidosta neljä tynnyriä rukiita (eli kaikkiaan noin 660 litraa viljaa) ensimmäiseltä vuodelta.

Tuusulassa Kivi ei enää jaksanut kirjoittaa. Joulun alla hän sairastui kuumetautiin ja kuoli uudenvuoden aattona vuonna 1872 ollessaan 38-vuotias.

Aleksis Kivi ei mennyt koskaan naimisiin, eikä hänellä ollut omaa perhettä.

Kivi haudattiin Tuusulan hautausmaalle. Kirjailijan muistoksi hautausmaalle hankittiin muistomerkki kansalaiskeräyksellä vuonna 1877.