Johdanto

”Tahtoisinpa pitää suomalaista talonpoika-kansaa humorillisimpana kansana mailmassa, hänellä on mielestäni se syvin sisällisyys kun kellään muulla. Mainitessani humoria, tarkoitan tässä sitä luontoraikasta, en sitä kivuloista, jolla on lähteenä kärsitty haaksirikko elämän merellä. Minä tarkoitan kominkia, jonka viimeisenä perustana on kuitenkin yksi hyvä mutta vahva ja terve sydän.”

—Aleksis Kivien kirje Kaarlo Bergbomille, marraskuu 1868.
Aleksis Kiven restauroitu syntymäkoti Nurmijärven Palojoella. Kuva: Susanna Kovanen

Aleksis Kiven restauroitu syntymäkoti Nurmijärven Palojoella. Kuva: Susanna Kovanen

1800-luvun alkupuolella suomenkieli kukoisti kansanrunoissa ja kertomaperinteessä, mutta ei vielä kirjallisuudessa. Suomenkielistä kirjallisuutta luomaan tarvittiin määrätietoisia ja sinnikkäitä henkilöitä, joilla oli näkemystä sekä suomenkielen käytöstä että kansan tavoista, uskomuksista ja arjesta. Tähän tarpeeseen vastasi Nurmijärvellä Palojoen kylässä lokakuussa 1834 syntynyt Alexis Stenvall, taiteilijanimeltään Aleksis Kivi.

Kiven aikana osa Suomen kulttuurieliitistä vastusti suomen kielen käyttöä kaunokirjallisuudessa. Kivi tutustui opiskeluaikoinaan suomen kielen puolustajina tunnettuihin vaikuttajiin, kuten J.V. Snellmaniin, ja teki päätöksen ryhtyä kirjailijaksi.

Helsinki oli Aleksis Kivelle tärkeä kaupunki. Siellä hän opiskeli, tapasi ystäviään ja siellä hänen teoksensa painatettiin.

Kivi kirjoitti merkittävimmän osan tuotannostaan Siuntion Fanjunkarsissa, jossa Charlotta Lönnqvist ylläpiti luomiskautensa rikkaimpia hetkiä elänyttä, mutta taloudellisesti heikossa asemassa ollutta kirjailijaa.

Velkakierre vaikutti Kiven ihmissuhteisiin ja aiheutti hänelle lopulta niin suurta huolta, että hän päätyi karhukirjeiden pelossa polttamaan saamiaan kirjeitä avaamattomina. Myös Seitsemään veljekseen kohdistuneen kritiikin on sanottu järkyttäneen kirjailijan mieltä, mutta tutkijoilla on erilaisia tulkintoja siitä,  kuinka merkittävä vaikutus kritiikillä oli Kiven mielenterveyteen.

Lapinlahden sairaala. Kuva: Sonja From

Lapinlahden sairaala. Kuva: Sonja From

”Alakuloisella mielellä havaitsen, että se iloinen ja rohkea maailmankatselma, joka tähänasti, huolimatta lukemattomista kivuista ja kärsimyksistä, on aina asunut povessani, rupeaa jo synkistymään ja elämä ja tulevaisuuden toivo ei anna minulla enään yhtään huvitusta.”

—Aleksis Kivi, Kirje Kaarlo Bergbomille, kesäkuu, 1870.

Sairastelu ja elämän epävarmuus veivät Kiven lopulta Lapinlahden mielisairaalaan, jossa sen aikaiset hoitomenetelmät olivat parantumisen kannalta kyseenalaisia. Hieman yli puolen vuoden hoitojakson päätteeksi Kivi kotiutettiin sairaalasta veljensä Albert Stenvallin hoivaan Tuusulaan.

Kivi menehtyi 38-vuotiaana Tuusulan Syvälahdessa 31.12.1872. Hänet haudattiin Tuusulan vanhalle hautausmaalle 4.1.1873. Fredrik Cygnaeuksen Kivelle kirjoittamat muistosanat julkaistiin Morgonbladetissa 2.1.1873.

Aleksis Kiven luomalle perustalle ryhdyttiin rakentamaan suomalaista kirjallisuutta ja kansallisidentiteettiä. Kiveä alettiin kutsua kansalliskirjailijaksi ja hänen teoksensa Seitsemän veljestä kohotettiin suomalaisen kulttuurin merkkiteokseksi.

Aleksis Kiven päivää juhlitaan vuosittain 10.10.


Lainaukset:
Aleksis Kivi: Kirjeet – kriittinen editio, Niemi, Juhani (toim.) et al. SKS/2013