Aatellissukua?

Teksti: FL Esko Rahikainen
Esko Rahikainen (s.1942) on tietokirjailija. Rahikainen on kirjoittanut Aleksis Kivestä ja hänen teoksistaan kirjat: Tähtiä kuin Otavassa (Lintu, 1980), Kivi (Gummerus, 1984), Lumivalkea liina – Aleksis Kivi ja rakkaus (1998, Like), Metsän poika (Gummerus, 2004), Fanjunkars – Aleksis Kiven kirjailijakoti (Pro Fanjunkars -säätiö & Aleksis Kiven seura, 2008) ja Impivaaran kaski (SKS, 2009). Rahikainen on julkaissut myös lukuisia artikkeleja, tutkimuksia, suomennoksia, runoja ja sanoituksia sekä toiminut Aleksis Kiven seuran varapuheenjohtajana.


Onko Aleksis Kivi aatelissukua?

Nurmijärvi, Raalan kartanon päärakennus, n. 1910-luku.

Raalan kartanon päärakennus Nurmijärvellä n. 1910-luvulla. Kuva: Nurmijärven museo

Kysymys Stenvallien ja Adlercreutzien sukuyhteydestä on erityisesti 1970-luvulla noussut joissakin lehtikirjoituksissa ja sittemmin myös tutkimuksissa esiin. Huhun alkuperää on mahdoton enää jäljittää, riittää että joku kateellinen kyläläinen on tällaisen arvelun esittänyt koska Stenvallit osasivat ruotsia ja olivat puheissa Nurmijärven Raalan kartanon herrasväen kanssa. Varhaiset Aleksis Kiven tutkijat, Eliel Aspelin, Viljo Tarkiainen ja J. V. Lehtonen eivät ole katsoneet aiheelliseksi teoksissaan tällaista sukulaisuutta pohtia vaikka voi uskoa huhun olleen heillekin tuttu. Kaiketi siksi, että huhulle ei ole löytynyt riittäviä perusteita. Tarkiainen ehti haastatella Aleksis Kiven veljiä Juhani ja Albert Stenvallia, mutta nämä eivät ilmeisesti ole sukuyhteydestä aatelisiin mitään maininneet.

Siihen, että tällainen huhu sai laajempaa huomiota on syynä Caius Kajannin artikkeli Jaana-lehdessä 12/1973. Kajanti oli löytänyt Emil Nervanderin muistikirjasta kaksi piirrosta, Raalan kartanon päärakennuksen ja Stenvallien Palojoen mökin. Molempien kuvien alla olevan tekstin mukaan Aleksis Kivi oli syntynyt kyseisessä talossa, mutta Nervander oli ilmeisesti erehdyksensä havaiten tuhrinut Raalan tekstin yli. Jos Nervanderilla, joka kuului Aleksis Kiven ystäviin, olisi ollut syytä epäillä aatelissukulaisuutta olisi hän asian varmasti ilmaissut. Olisihan se ollut kiinnostava lisä Kiven taustaan.

Sakarias Tingvall ja Carl Adlercreutz

Caius Kajanti arveli artikkelissaan, että Aleksis Stenvallin isoisän isoisä Sakarias Tingvall ollessaan sotamiehenä Hämeen jalkaväkirykmentin joukoissa ns. Hattujen sodassa ei olisi ehtinyt kotiinsa Janakkalaan vaimonsa Inkeri Matintyttären luo elokuussa 1742, vaan ”ainoa mahdollinen henkilö” 21.5.1743 syntyneen Johan-nimisen pojan isäksi olisi ollut varakenttäsihteeri (vicefältsekreterare) Carl Adlercreutz. Kajanti ei kuitenkaan kerro ainuttakaan perustetta miksi tämä Porvoon Kiialan kartanon isäntä ja ylipäällikön (Lewenhaupt) kansliassa palveleva varakenttäsihteeri olisi sota-aikana jättänyt tehtävänsä matkustaakseen Janakkalaan lempimään jonkun sotamiehen vaimoa ja mistä hän edes tätä tunsi. Kajannin päättely ylittää uskottavuuden rajat. Carl Adlercreutzilla oli kolme lasta Anna-vaimonsa kanssa ja pian syntyi toiset kolme lisää. Sitäpaitsi jo heinäkuussa 1742 karkasi suomalaisten rykmenttien miehistöä kotiseudulleen tietäessään perheensä ja kotinsa olevan uhattuna. Olivathan kasakat ja kalmukit ryöstäneet kyliä ja tappaneet asukkaita. Sakarias Tingvall on siten hyvin ehtinyt Inkeri-vaimonsa luo.

Anders Johan Stenvall ja Carl Henrik Adlercreutz

Nurmijärvi, Raalan kartano, 1914.

Raalan kartano Nurmijärvellä 1914. Kuva: Nurmijärven museo

Kaksi vuotta Kajannin artikkelin jälkeen esitteli Jaakko Puokka Uusi Maailma -lehdessä 24-26/1975 ”kansalliskirjailijamme todelliset sukujuuret”. Aleksis Kiven isä Erik Stenvall on Nurmijärven rippikirjan mukaan syntynyt 20.12.1798, mutta syntyneiden ja kastettujen kirjan mukaan 17.1.1798. Puokan mukaan lapsen oletettu isä, merimies Antti Juhani Stenvall oli kuitenkin merillä ja peräti kolme Adlercreutzia, Otto Erik, Carl Henrik ja Robert Gustav, olisivat tulleet Nurmijärven kirkonkylän Pekkolan taloon lempimään Antti Stenvallin vaimoa Maria Juhontytärtä. Puokan mukaan oli ”ripeiden metsästysveikkojen helppoa lähestyä yksinäistä aviovaimoa”. Mutta tietoa mistään yhteisestä metsästysretkestä ei ole eikä sen enempää mistä kyseiset aatelisherrat edes Maria Juhontyttären tunsivat. Kukaan näistä ei vielä asunut Nurmijärven Raalan kartanossa, jossa oli pehtoorihallinto. Luutnantit Otto Erik ja Robert Gustav Adlercreutz olivat sotilaina virkapalveluksessa. Helsingin Maistraatin ja Helsingin Merimieshuoneen miehistöluettelot osoittavat, ettei Antti Stenvall ollut merillä kumpanakaan lapsensa hedelmöittämishetkellä vaan Maijansa luona Helsingin Kruununhaassa, jossa tämä piti saunaa. Jos Antti olisi ollut merellä lapsen hedelmöittämishetkellä olisi hän taatusti kovistanut vaimoaan kuka oli lapsen isä ja Maija vastannut ettei tiedä koska aatelismiehiä oli kolme.

Kirjassaan Paloon Stenvallit Jaakko Puokka nimesi Erik Stenvallin isäksi siuntiolaisen laamannin (häradshöfding) Carl Henrik Adlercreutzin ja jätti mainitut kaksi muuta veljestä aatelisarveluistaan pois, mutta miksi Sjundbyn kartanolinnan isäntä olisi lähtenyt Siuntiosta lempimään jonkun merimiehen vaimoa ja mistä hän edes tätä tunsi. Säätyero on tässä ylittämätön. Carl Henrik Adlercreutz sai sittemmin taloudenhoitajansa Hedvig Bergmanin kanssa monta lasta ja hankki näille aatelisarvon. Hannes Sihvo on Puokkaan tukeutuen vahvistanut aateluushuhua ja kehitellyt teoriaa kirjassaan Kivi. Aleksis Kivi aikanansa.

Näissä aateluushuhuissa ja spekulaatioissa olisi jotain mieltä jos Inkeri Matintytär tai Maria Juhontytär olisivat olleet Kiialan, Sjundbyn tai Raalan kartanon palvelusväkeä, mutta heillä ei tiettävästi ole näiden kartanoiden kanssa mitään tekemistä. Jos Aleksis Kivi ja hänen veljensä olisivat tietäneet isänsä Erik Stenvallin olevan jonkun Adlercreutzin äpärälapsi olisivat he sen varmasti kertoneet. Kysyin tätä asiaa myös Erik Adlercreutzilta, joka asui lapsuutensa Raalan kartanossa, mutta heillä ei Stenvalleista koskaan puhuttu. Ruotsinkielen taidolla ei tällaisia sukulaisuussuhteita voi perustella koska sekä Erik Stenvall että pojat Juhani ja Aleksis oppivat ruotsinkielen asuessaan ruotsinkielisessä Helsingissä ja Emanuel ollessaan räätälinä Raalassa.

Huhut ja kulkupuheet pitävät osaltaan kiinnostusta kohdehenkilöön elossa ja tämän tietävät hyvin lehtien toimittajat ja kirjojen kustantajat, joille hyvä tarina on usein tärkeämpi kuin pitääkö se paikkansa.